Siirry pääsisältöön

Sorruin

Tänään Eiran langoilta tuli sähköposti missä kerrottiin, että heidän myymälässä myydään kaikki -50%. Minun on pitänyt käydä siellä jo aiemminkin, mutta suuren jo-olemassa-olevan lankavarastoni takia olin siirtänyt käyntiä hamaan tulevaisuuteen. No se hama tulevaisuus tuli tänään, kiitos tuon katalan sähköpostin. Ei auttanut mikään, auton keula lähti kuin itsestään ajamaan Mäkelänrinteeseen työpäivän jälkeen.

Ehdin varmaan ensimmäisten joukossa paikalle, valikoimaa oli vielä ihan kivasti. Joitakin valmiiksi alennettuja tuotteita lukuunottamatta KAIKKI tuotteet olivat puoleen hintaan. Ei paha! Suurista houkutuksista huolimatta pitäydyin ostoslistassa. Siinä, missä luki 'tweedlankaa ja pellavalankaa jos löytyy'. Alkuperäisestä villaisemmasta  suunnitelmasta poiketen ostoskoriini hyppäsi kesäisempi versio tweediä. Pellavaa ei ollut tarpeeksi ohuena. Mutta nyt siis pitäisi ensin saada ainakin yksi keskeneräinen työ valmiiksi jotta ehdin vielä täksi kesäksi saamaan uuden neuletakin päälle.

Siis hoi, käykäähän tekin lankaostoksilla! Tarjous kestää toukokuun loppuun, ja kesäkuun myymälä onkin suljettu. Eiran lankojen facebook-sivulla taisi myös olla tietoa tarjouksesta.

Ps. Ei, nyt ei lasketa lankalaihiksen saldoja! :)

Kommentit

  1. No kyllähän tuollainen tilaisuus on käytettävä hyväkseen :D Ja hyvin pysyit kohtuudessa, ihanan väristä tweedlankaa löysit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, melkein 80 euron langat alle 40 eurolla! Toi on kyllä kaunis väri. Ja kuulemma suosittukin, myyjätär sanoi, että keltainen tweed-lanka on nyt ollut suosittua. Varmaan eilinen auringonpaiste aiheutti sen :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusia tuulia

Tämä blogi on tehnyt hidasta kuolemaa jo hyvän tovin. Olen pohtinut paljon erilaisia asioita viime vuoden ja lopulta eräs niistä asioista konkertisoitui. Päätös lopettaa tämä Maison Mimizan ja aloittaa uusi. Tulen kirjoittamaan asioista, joista saan energiaa ja jotka tekevät minut hyvänvoivaksi ja onnelliseksi. Niitä ovat muun muassa lukeminen, käsityöt, liikunta ja matkustaminen. Kohti unelmia! Kiitos teille lukijoille tästä matkasta ja tervetuloa kulkemaan Kultaista polkua kanssani! http://kultainenpolkublog.blogspot.fi/   Minut löytää myös Instasta @jane_crapbag  

Testattu ja hyväksi todettu

Uskaltauduin vihdoin ja viimein ilmoittautumaan Raverlyssa testineulojaksi. Valitsin sellaisen mallin, minkä tällainen hidas ja kädet muutakin tekemistä täynnä oleva neuloja saa valmiiksi määräaikaan mennessä. Pipo. Kiirehän siinä tuli, mutta sain ihan ajoissa pipon valmiiksi ja lähetettyä raportin mallin suunnittelijalle. Kokemus oli tosi kiva, vaikka vähän teki vaikeaa pysyä tiukasti ohjeessa sortumatta soveltamiseen. Mitäs tykkäätte? Pipo pääsee ehdottomasti käyttöön ja pipokelejä varmasti riittää vielä vähän aikaa. Malli: Chunky 4 Cables Hat / Nicki Lantz Lanka: Novita Tempo Ja kyllä minä ehdin jo tehdä toisenkin vähän soveltaen, mutta siitä hieman myöhemmin. Ihanaa sunnuntai-iltaa! Minä vietän tämän illan Rimakauhun ja rakkauden parissa - JEE!

Frillahame

Hyvää alkanutta vuotta 2017! Olen huomannut olevani todellinen pitkänmatkan juoksija. Hitaasti mutta (epä)varmasti saan keskeneräisiä käsitöitä valmiiksi. Tämä hame valmistui vihdoin ja viimein viime vuoden lopussa. Pitkään maaliviiva häämötti ja lopulta sain ommeltua puuttuneen resorin hameen vyötärölle. Ajoitus osui kuitenkin nappiin, juurikin siskontyttöni syntymäpäiväjuhlien aamuna. Resori kiinni ja autoon! Siskontyttö ihastui lahjaksi saamaansa hameeseen ja täytyy sanoa, että hame on hänelle juuri täydellinen. Valitettavasti minulla ei ole näyttää teille kuvia hameesta hänen päällään joten joudutte tyytymään näihin kuviin, mitkä nappasin pikaisesti ennen kuin kääräisin lahjan pakettiin. Kuvitelkaa 8-vuotias tyttö hameen sisään iso ja ylpeä hymy huulille :) Tädin sydäntä lämmittää kun siskontyttö on pukeutunut tähän hameeseen jokainen kerta kun hänet olen sittemmin nähnyt. Paras kiitos mitä toivoa saattaa! Virkkasin hameen Lankamaailmasta saadusta Nordlysin villast