Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2015.

Pikkuhommia

Ystäväni tyttö fanittaa pandoja ja päätin virkata hänelle elämäni ensimmäisen amigurumin. Itse olen lopputuloksesta sitä mieltä, että kannattaa jatkaa harjoittelua.. Lahjan saaja oli onneksi erittäin onnellinen ja otettu, eikä sanonut pahaa sanaa uudesta kaveristaan. Malli: Panda Bear / Abbygurumi Lanka: Novita Tennessee ja joku toinen samanvahvuinen puuvilla/bambu Innostuin ostamaan Flow-lehden. Tiesin sen olevan melko tyyris lehti, mutta yllätyin silti kun kassalla siitä joutui pulittamaan yli 20 euroa. Tyhmänä en kiireessä ollut katsonut hintaa ennen kassaa. No, ostin sen joka tapauksessa. Aika moni on hehkuttanut ko. lehteä, mutta minun täytyy sanoa, että oli melko turha ostos. Odotin siellä olevan enemmän askarteluun sopivaa materiaalia, mutta eihän siellä ainakaan ensiselailun perusteella juuri mitään ollutkaan. Pitää vielä toisella kertaa perehtyä lukemaan artikkeleitakin, toivottavasti sieltä vielä jotain iloa löytyy. Lehden mukana tullut käsinkirjoitusopas oli kyl

Mekkokaipuuta

Yritän herätellä ompeluharrastusta (ei-nyt-enää-niin-kovin-) uuden ompelukoneen myötä. Sain siihen pari viikkoa sitten lisäkipinää kun voitin Mehukekkereiden arvonnasta Noshin kangaspaketin. Olen lainannut pari lehteä kirjastosta, alkanut selata ompeluohjeita Pinterestissä ja muutama kirjakin on kirjastossa varauksessa. Nyt törmäsin Nova Melina -blogiin, missä arvotaan Mekkotehdas aikuisille -kirja. Yksi niistä varauksessa olevista kirjoista - olisihan se kiva saada ihan ikiomaksi!   (Kuvaa klikkaamalla pääset arvontasivulle!)

Pääsiäisen loppua

Vieläkö ehtii toivottaa hyvää pääsiäistä..? Miten te olette viettäneet tämän pitkän viikonlopun? Meidän perheessä pääsiäinen on mennyt ihan mukavasti vieraillen, toisia vieraita kestiten ja tänään hieman ulkoillen. Olen myös nauttinut hot joogan lämmöstä ja vähän hikoillut salillakin. (Miksi siis tuntuu, että olen väsyksissäni tuhlannut pitkän vapaan?) En yleensä koristele pääsiäistä varten. Poikakin unohti istuttamansa rairuohon kouluun. Mutta onneksi hän oli inspiroitunut myös kotona, melkein ehti ruoho kasvaa täksi pääsiäiseksi! Serkkunsa kanssa koristelivat myös styroxmunia. Ihan kuin Elvis olisi inkarnoitunut pääsiäistipuksi! :D Tänään kaivoimme polkupyörät varastosta ja pyöräilimme Haltialan tilalle silittelemään pikkukaritsoja. Ihania vauvoja! (Tämä on toinen kirjoitus puhelimen Blogger-sovelluksella. Jotenkin hölmö kun ei pysty sekoittamaan tekstiä ja kuvia. Vai olenko minä hölmö kun en keksi miten tätä pitäisi käyttää. Vinkkejä saa antaa jos lukijoiden joukossa on kokenee