Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2014.

Joulun tunnelmaa

On päästy jo joulupäivän iltaan. Aatto meni minulta rattoisasti vatsataudissa. Onneksi vaikuttaa olleen nopeasti ohi menevää laatua, tänään on jo oikein hyvä olo ja ruokakin on maistunut. Joitakin kuvia on kuitenkin saatu otettua, tässä teillekin meidän tämän vuoden joulutunnelmia. Kuusi oli tänä vuonna juuri oikeanlainen; sopivan korkuinen ja eritäin tuuhea. Alle kuitenkin mahtui oikein mukava määrä lahjoja. Sillä aikaa kun minä mahakivuissani katsoin lempijouluelokuvaani... ... muu perhe vietti joulua ilman minua. Pieni tonttupoikani oli innoissaan kaikista lahjoista. Mies ja poika tulivat syömisten ja lahjojen jälkeen takaisin kotiin jatkamaan lahjojen avausta. Lahjoja oli riittävästi. Pojan suosikkilahjat olivat mummulassa avatuista Harry Potter ja kotona avatuista Lego City lentokone ja Skylander Trap Team -peli. Piparit olimme pojan kanssa tehneet ja koristelleet viime viikonloppuna. Tänään sain viimein sitten kasattua meille piparikylän. Ajattelin, että t

Hyvää ja tunnelmallista joulua kaikille!

Pienille sormille

Ystävälläni on onnea saada vauva tammikuussa. Kävin hänen luonaan kylässä pari viikkoa sitten ja vein mukanani pienet "lämpimäiset" vauvaa varten. Olen huomannut, että jos aikoo tehdä vastasyntyneelle jotain kannattaa antaa ne jo ennen vauvan syntymää, koska muuten vaarana on, että vauva ehtii kasvaa liiaksi. Tällaiset suloisuudet siis lähtivät ystäväni tulevalle pienokaiselle, toivottavasti loppuraskaus sujuu hyvin ja vauvaa syntyy hyväkuntoisena. Pieni hattu ja lapaset lämmittävät sitten tammipakkasissa. Lankana käytin Novita Woolia. Pipon ohje on täältä . Lapaset ovat omasta päästä.

Ensimmäiset ompelukset

Koko syksyn etsin uutta trikoopipoa. En vain millään löytänyt sellaista, mikä olisi miellyttänyt. Sitten isäni päätti ilahduttaa tyttäriään uusilla ompelukoneilla. Ja kuin tilauksesta Noshin mainos pompsahti silmieni eteen Facebookissa. Kuvassa oli ihanaa orgaanista trikoota (puuvillajersey, onko sama asia kuin trikoo...??) juuri minun näköisessä kuosissa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Laitoin heti tilauksen menemään. Täytyy myöntää, että yllätys oli suuri, kun puoli tuntia tilauksesta sain sähköpostin, että tilaus on jo postitettu! Googlasin muutamia trikoopipojen ohjeita ja niitä yhdistelemällä tein omani. Mittasin päänympäryksen, poistin siitä muutaman sentin, piirsin ympyrän, leikkasin halkion, saksin kankaan ja hurautin pipon. Kieltämättä piposta tuli ehkä vähän liian pitkä ja tyhjää jäi pipon päähän vähän turhan paljon, mutta kyllä se näinkin menee oikein mainiosti. Kankaista (pipo on siis kääntöpipo ja toinen puoli on musta) jäi vielä suikaleet jäljelle, jot

Pääasiaa

Täytyy tunnustaa, olen kameraujo. Joudun aika harvoin kameran toiselle puolelle - ja tässä tapauksessa se tarkoittaa siis sitä puolta, missä siitä kamerasta ei pidetä itse kiinni. Lähes aina kuvani epäonnistuvat. Mikä siis eteen kun sain uuden ompelukoneen, olin ommellut elämäni ensimmäisen pipon ja halusin näyttää sen teillekin? Pääostoksille! Mielessäni oli jo pään tilausvaiheessa suunnitelma. Sain viimein käyttää (pienen) osan yli kaksi vuotta hillotusta The New York Timesta.  Parin tunnin jälkeen:  Nyt minulla on pää, joka todennäköisemmin onnistuu kuvissa paremmin kuin oma pääni JA se näyttää mahtavan hienolta!  Mitä tulee pipoon, josta tämä kaikki alkoi - teen siitä oman postauksen.