Siirry pääsisältöön

Nam-omenapaistos

Vastasin tuttavan avunpyyntöön hakea heiltä ylimääräisiä omenoita. Tänään tekaisin osasta omenoita paistoksen. S 6v antoi sille nimen Nam-omenapaistos :)


En jaksanut etsiä reseptiä joten tein paistoksen omasta päästä. Rasvaa on vähän vähemmän, mutta sehän on oikeastaan ihan hyvä. En mitannut mitään määriä, mutta tässä vähän ohjeen tynkää (olisi hienoa kuulla, jos joku tekee paistoksen tällä minun ohjeella..).


- Voitele vuoka kevyesti voilla/leivontamargariinilla.
 
- Paloittele omenoita niin, että pohja peittyy reilusti. Ripottele päälle kanelia. Minä pidin kuoret, mutta voit halutessasi kuoria omenat.
 
- Sulata astiassa voi (minä käytin n. 100 g, mutta jossain ohjeessa oli jopa 250 g), ja sekoita joukkoon n. 2 dl kaurahiutaleita, 1-1,5 dl ruisleseitä, 0,5-1 dl fariinisokeria ja n. 1 dl kookoshiutaleita. Levitä seos omenoiden päälle.
 
- Paista 200 asteessa 10-20 min. Peitä paistos foliolla, mikäli meinaa tummua liikaa.
 
- Nauti valmis paitos lämpimänä vaniljavaahdon kera.
 
NAM



Ylläolevasta kirjasta toisella kertaa... :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusia tuulia

Tämä blogi on tehnyt hidasta kuolemaa jo hyvän tovin. Olen pohtinut paljon erilaisia asioita viime vuoden ja lopulta eräs niistä asioista konkertisoitui. Päätös lopettaa tämä Maison Mimizan ja aloittaa uusi. Tulen kirjoittamaan asioista, joista saan energiaa ja jotka tekevät minut hyvänvoivaksi ja onnelliseksi. Niitä ovat muun muassa lukeminen, käsityöt, liikunta ja matkustaminen. Kohti unelmia! Kiitos teille lukijoille tästä matkasta ja tervetuloa kulkemaan Kultaista polkua kanssani! http://kultainenpolkublog.blogspot.fi/   Minut löytää myös Instasta @jane_crapbag  

Testattu ja hyväksi todettu

Uskaltauduin vihdoin ja viimein ilmoittautumaan Raverlyssa testineulojaksi. Valitsin sellaisen mallin, minkä tällainen hidas ja kädet muutakin tekemistä täynnä oleva neuloja saa valmiiksi määräaikaan mennessä. Pipo. Kiirehän siinä tuli, mutta sain ihan ajoissa pipon valmiiksi ja lähetettyä raportin mallin suunnittelijalle. Kokemus oli tosi kiva, vaikka vähän teki vaikeaa pysyä tiukasti ohjeessa sortumatta soveltamiseen. Mitäs tykkäätte? Pipo pääsee ehdottomasti käyttöön ja pipokelejä varmasti riittää vielä vähän aikaa. Malli: Chunky 4 Cables Hat / Nicki Lantz Lanka: Novita Tempo Ja kyllä minä ehdin jo tehdä toisenkin vähän soveltaen, mutta siitä hieman myöhemmin. Ihanaa sunnuntai-iltaa! Minä vietän tämän illan Rimakauhun ja rakkauden parissa - JEE!

Frillahame

Hyvää alkanutta vuotta 2017! Olen huomannut olevani todellinen pitkänmatkan juoksija. Hitaasti mutta (epä)varmasti saan keskeneräisiä käsitöitä valmiiksi. Tämä hame valmistui vihdoin ja viimein viime vuoden lopussa. Pitkään maaliviiva häämötti ja lopulta sain ommeltua puuttuneen resorin hameen vyötärölle. Ajoitus osui kuitenkin nappiin, juurikin siskontyttöni syntymäpäiväjuhlien aamuna. Resori kiinni ja autoon! Siskontyttö ihastui lahjaksi saamaansa hameeseen ja täytyy sanoa, että hame on hänelle juuri täydellinen. Valitettavasti minulla ei ole näyttää teille kuvia hameesta hänen päällään joten joudutte tyytymään näihin kuviin, mitkä nappasin pikaisesti ennen kuin kääräisin lahjan pakettiin. Kuvitelkaa 8-vuotias tyttö hameen sisään iso ja ylpeä hymy huulille :) Tädin sydäntä lämmittää kun siskontyttö on pukeutunut tähän hameeseen jokainen kerta kun hänet olen sittemmin nähnyt. Paras kiitos mitä toivoa saattaa! Virkkasin hameen Lankamaailmasta saadusta Nordlysin villast